Millainen on unelmakotisi?


Marie Kondo kirjassaan "KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika" painottaa sitä, että koko järjestämisprosessi pitäisi aloittaa sillä, että miettii tavoitteita, sitä mitä järjestelyllä haluaa saavuttaa. Kirjan luettua tulee valtava innostus karsia tavaraa, eikä malttaisi keskittyä pohtimaan tavoitetta. Tavoite kuitenkin lisää motivaatiota saada iloa tuottavat tavarat esille, kun karsimisen jäljiltä koti pursuaa kasseja ja pussukoita, joissa on kierrätykseen meneviä vaatteita ja tavaroita.

Millainen on hyvä tavoite


Tavoite ei saa olla liian ylimalkainen, kuten haluan vähemmän tavaraa. Mitä tarkemmin tavoite on kuvattu, sitä parempi. Ihmismieli toimii niin, että se alkaa ohjaamaan havaintoja ja valintoja sen mukaan, miten on asiat visualisoinut.

Marie Kondo pyytää asiakkaitaan kuvaamaan, millaiselta koti näyttäisi, millaista elämä olisi, mitä ääniä kuuluisi, millaista musiikkia, miltä koti tuoksuisi ja ennen kaikkea mitä kotona tekisit. Joillekin se voi olla kirjan lukemista takkatulen lämmössä, joillekin joogaamista tilavassa nurkassa. Kondon metodin mukaan pitäisi vielä kolmesta viiteen kertaan kysyä itseltään, miksi haluaa elää kuten haaveilee.

Visualisointiin on monta erilaista tapaa. Olen itse käyttänyt monta kertaa aarrekarttamenetelmää ja kokenut sen toimivaksi.


Aarrekartta Visualisoinnissa


1.      Tykötarpeet: aikauslehtiä, mainoksia, iso kartonki/paperiarkki tai pahvi, liimaa, sakset, värikyniä. Samaa voi tehdä myös netissä Pinterestissä, mutta tärkeää on printata kuvat.
2.      Selaile lehtiä sekä mainoksia ja leikkaa talteen puhuttelevat kuvat, tekstit, otsikot. Jännästi kuvat ja tekstit alkavat alitajuisesti puhuttelemaan, kun selailee sivuja sillä silmällä.
3.      Tee kuvista ja teksteistä kuvakollaasi paperiarkille/kartongille. Kun olet löytänyt sopivan sommittelun, liimaa kuvat ja tekstit kiinni. Voit myös itse kirjoittaa sanoja, lauseita, tekstejä tai piirtää ja maalata kuvia.
4.      Pidä aarrekarttaa esillä paikassa, jossa näet sen päivittäin. Tämä on tärkeää, sillä alitajunta aktivoituu silmien kautta.

LLue lisää aiheesta Ihanneminälle ihanneasunto

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pystyviikkaan vaatteet?

Arjen helpottaminen

Kun läheinen kuolee - vinkkejä käytännön järjestelyihin